Ainakin minulle Stockan brandi konkretisoituu siinä palvelussa, jota ihmiset saavat ihmisiltä tavaratalossa. Muistan itse aikoinaan vasta Helsinkiin muuttaneena poikana seisseeni kodintarvikeosaston tiskillä, kun vieressä varmasti yli 80v. rouva oli reklamoimassa että hänen varmasti yli 20v. MoccaMasterinsa lasikannu oli tummunut. No questions asked – pannu vaihdettiin uuteen ja itse seisoin haavi auki vieressä – täysin kyvyttömänä ymmärtämään, että tällaista palvelua voi olla olemassa. […]
Miettikääpä kuinka kaunis tarina: Uuden minitavaratalon nimi, alkuperäinen sijainti, Senaatintori historiallisen vallan ja ylellisyyden keskellä, kauppatori ja satamat heti vieressä – niin ja se high end museo Guggenheim. 🙂 Jokainen turisti, risteilyvieras tai valtiovieras pysähtyy aina Senaatintorilla. Ja kun Aleksanterinkatua luetaan vasemmalta oikealle, niin sen alkupäässä olisivat nimikirjaimet G.F.H ja toisessa päässä lukisi isolla Stockmann. Siinä teille olisi NK ja KaDeWe – mutta Suomen oloihin sovellettuna. […]
Minua hieman huolestuttaa se, että olen verkkokeskusteluista lukenut kommentteja, joissa vaaditaan ylempien asiakasryhmien exklusiivisuutta ja etuja tulee lisää, koska he ovat “maksavia asiakkaita”. Uskallan väittää, että Stockmannin demografiat eivät eroa Suomesta muuten, eli että myynnin kannalta varakkain 3% tuo myynnistä ehkä max. 10%.
Summaten – jos tavallinen keskiluokka lopettaisi huomenna Stockalla käynnin, niin firma olisi nurin perjantaina. Mutta jos ylin 3% lopettaa ostamisen tänään, niin se on “vain” tulosvaroituksen paikka. […]
Vanhaan hyvään aikaan Stockmannin kanta-asiakaskortilla oli arvoa. Se loi yhtenäisyyttä ja se tuntui hyvältä lompakossa, status-arvo oli korkea. Sitten tuli suuri kanta-asiakasuudistus ja tämä yhtenäinen ryhmä lyötiin pienempiin palasiin – vuohiin ja lampaisiin, jyviin ja akanoihin jne. Nyt aiemmasta perustason kanta-asiakaskortista tulikin ylpeyden aiheen sijaan häpeän aihe. “Ai ettekö te olekaan edes Exclusive-tasolla?” […]
Siinä missä Venäjällä ihmistenvälistä arvostusta omassa viiteryhmässään moni saattaa hakea Louis Vuittonin kalliimmalla laukkumallilla, niin Pohjoismaissa pelkkää rahallista arvoa osoittava kuluttaminen voi taittua mauttomuuden puolelle.
Siinäpä on haastetta yritykselle, jonka pitäisi periaatteessa yhdellä mielikuvalla hallita molempia markkinoita ja vieläpä niin, että iso osa venäläisille myytävistä tavaroista pitäisi myydä fyysisesti samassa tavaratalossa, kuin missä suomalaiset käyvät ostoksilla. […]
Se mitä Stockmann minulle oli, konkretisoitui palvelussa. Ne iäkkäät rouvat kassoilla, vaatturi miesten osastolla – aina jaksoin ihmetellä nimilapuissa olevia lippuja – kuinka monta kieltä joku voikin osata puhua. Liput tuntuivat melkein kunniamerkeiltä. Se oli hienoa entisen maailman meininkiä, jota arvosti ja joka toi aidosti iloa. […]
