Ennen keväällä käytyjä eduskuntavaaleja, jotakuinkin jokainen puolueiden puheenjohtajista nosti vaalipaneeleissa valtiontalouden säästökohteeksi huiman suuret ICT-kulut ja sieltä saatavat säästöt. Eikä siinä mitään, jos kuka on koskaan istunut TietoCGI & Sons. neukkareissa kuuntelemassa projektiraporttia, tai lukenut valtion Sähköisen Asioinnin ja Demokratian SADe-hankkeen suunnitelmaa, niin varmaan on käynyt ilmi, että tehokkuudessa ja tuottavuudessa on parantamisen varaa ja karsia voidaan – mutta vain jos homma tehdään oikein.
Ongelma valtion kannalta on, että Suomi on muutaman hallinnon tietojärjestelmiä tuottavan jättiläisen pihdeissä. Koska kyse on valtavan suurista järjestelmistä, kenelläkään ministeriöissä ei voi olla asiaan riittävää ymmärrystä. Ei ne ministeriön ICT-johtajat ymmärrä niistä vuokaavioista sen enempää kuin muutkaan, vaan tämäkin ymmärrys ostetaan ulkopuolelta isolla rahalla.
Samaan aikaan jokainen suomalainen taas ymmärtää, että jos julkisen talouden yksittäisen tietojärjestelmän hinta kiikkuu lähemmäs 1 000 000 000 (yhdeksän nollaa) euroon, niin tämä ei voi olla
1) oikein
2) kohtuullista
3) mihinkään perustuvaa
4) mitään muuta kuin törkeää lypsämistä, ylimielisyyttä ja silkkaa kiusantekoa.
Puolueiden tavoitteet kulujen karsinnasta ovat siis perusteltuja, mutta ICT-jättiläiset ovat kiinnittyneet isäntäeläimen verenkiertoon sopimusteknisesti ja toimittamalla järjestelmiä, joita vain he itse voivat huoltaa ja jatkokehittää. Valtion ICT-sektori on kuin vanha narkki, joka on tiukassa koukussa, mutta fixi on hävinnyt jo kauan sitten – jäljellä on vain pakko.
Huoleni on se, mitä ICT-hankkeiden kustannusten leikkaaminen tarkoittaa käytännössä. Koska näille valtavan kokoisille dinosaurusfirmoille on pakko maksaa se mitä sopimuksessa on luvattu, niin karsinta kohdistuu siihen kaikkeen muuhun, mistä päästään helpommin eroon. Eli jättiläiset saavat omansa, mutta rahat lähtevät niiltä pienemmiltä kotimaisilta toimijoilta, jotka ovat saaneet valtiosta tärkeän, usein ensimmäisen suuren asiakkaan.
Vaan mistäpä tälle loppuun kalutulle narkille löytyisi korvaushoito? Joskus ICT-puolella voisi kokeilla vaikka arkkitehtikilpailu-ajattelua. Tehdään niin törkeän iso hanke ja niin mitättömän pienellä rahalla, että jättiläisten laiva ei edes hidasta sellaisten pennosten takia. Jos Virossa tehdään isoja järjestelmiä 10 miljoonalla eurolla, niin voisiko sama onnistua Suomessa vaikkapa 100 miljoonalla, sen miljardin sijaan? Jos tällaiseen uhkarohkeaan köyhäilyyn lähdettäisiin, niin mukaan kehittämiseen pitää saada kaikki, joita maan ja kotimaisen ICT-sektorin tulevaisuus kiinnostaa. Valtion rahat ja oma osaaminen, koko start up-yhteisö ja varsinkin ne Otaniemen katakombeissa päivävaloa välttelevät kelmeät pojat jotka eivät suostu astumaan lähellekään laatikkoa, jonka sisällä pitäisi ajatella. Tuloksena voisi olla kaunis valtion oma SOTE-hackathon.
Suomella on tutkitusti maailman parhaat edellytykset olla digitalisaation suurvalta, kysymys vaan on, että mitä me niillä edellytyksillä sitten teemme, vai teemmekö mitään? Seisooko urheiluauto tallissa kaiket päivät, jossa ikääntyvä omistaja käy sitä tasaisin väliajoin puunailemassa vai katsotaanko kerrankin mitä koneesta oikeasti voisi saada irti? Yhteisen ponnistelun kautta voisi syntyä kokonaan uudella tavalla ja toiminnalla toteutettuja ICT-ratkaisuja aika isoihin ongelmiin. Ja hey presto, niin vaan tulisi osaltaan ratkaistua myös tavoite viennin kasvusta. Ongelmat, joita meillä ratkotaan ovat demograafisin syin myös muiden länsimaiden edessä pienellä viiveellä. Ja se joka kehittää näihin toimivat ratkaisut on maailmalla ihan päällikkö.
Koska mahdollisuuksia on siis paljon, on vähintäänkin perusteltua pelätä, että väärillä päätöksillä ja pelisilmän puutteella tältä kotimaiselta kasvulta leikataan siivet pois. Ja vain siksi, että tuli annettua vaalilupaus siitä että määrärahoja leikataan isosti.
Jos me olemme oikeasti ongelmissa, niin meidän on pakko pystyä sanomaan entisen järjestelmän hyväksikäyttäjille, että ”Sorry jätkät, hauskaa oli, mutta valitettavasti bileet on nyt ohi. Me kokeillaan seuraavaksi asioiden tekemistä oikein.”
